Moottorikelkkaenduron Euroopan Mestari 2013

Kolmen vuoden takaisen pahan loukkaantumisen jälkeen alkoi mielessä kyteä jälleen ajatus siitä, että mitä jos sittenkin ajaisin vielä kilpaa. Loukkaantuminen tapahtui heinäkuussa 2010 Siilinjärvellä pidetyissä ATV-kisoissa ja lääkäri totesi KYS:ssa tehtyjen tutkimusten jälkeen, että jos joskus vielä kävelet, niin saat olla tyytyväinen. Onneksi kävi ennustettua paremmin ja tänään kävellään. Se oli kuitenkin jo alusta asti selvää, että mönkijällä ajamista, kisailumielessä, jalka ei tulisi enää kestämään. Oikeanlainen kilpailu löytyi, kun tuli ilmoitus ensimmäistä kertaa järjestettävästä Moottorikelkkaenduron Euroopan Mestaruuskilpailusta. Näin Niko alkoi kesällä 2012 rakentaa vanhojen ja uusien yhteistyökumppaneiden avulla pakettia, jolla voisi menestyä kisassa.

Niko päätti, että kisaan ei lähdetä leikkimään vaan menestymään. Suunnitelma oli heti selvä: vanhat mekaanikot ja tuttu kelkkatehdas BRP/Ski-doo. Menestyksekkääseen suunnitelmaan kuului myös Totaltekin iskunvaimentimet, joiden parissa Niko on tehnyt töitä viime talvet. Tämä olisi konsepti, jolla vuosien varrella haalitun kokemuksen lisäksi olisi mahdollisuus pärjätä.

Kisaan Niko Korsumäki Racing valmistautui samalla kaavalla, kuin ennenkin eli ensin fysiikka kuntoon ja sitten paljon ajoharjoittelua. Nikon edellisestä endurokilpailusta oli kulunut likimain 10 vuotta.

Moottorikelkkaenduron Euroopan Mestaruus ratkottiin kaksipäiväisessä kilpailussa Karstulan maisemissa. Perjantaina ajettiin kolme ja lauantaina neljä erikoiskoetta. Kummastakin päivästä jaettiin omat EM-pisteet ja yhteispisteet ratkaisivat mestaruuden. Tasapisteissä lauantai ratkaisisi paremmuuden.

Perjantain ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien näytti siltä, että kisa tultaisiin ratkaisemaan kolmen kuljettajan kesken: kotikisaansa ajavan Henri Marttisen, Ville Kettusen ja Nikon välillä. Reitti oli äärettömän haastava ja liukas eli virheisiin ei ollut varaa. Niko ei ottanut liikoja riskejä, koska virheiden teko jäisellä reitillä olisi ollut liian kohtalokasta. Perjantain maaliintulojärjestys oli Marttinen, Korsumäki ja Kettunen. Marttinen vei voiton 11 sekunnin turvin Korsumäestä, Kettunen jäi päivän parhaasta 35 sekuntia.

Lauantaihin lähdettiin auringon paistaessa. Niko oli nyt pakkovoiton edessä, jos haluaisi voittaa mestaruuden. Lauantain ensimmäinen erikoiskoe oli liukasta puun kiertoa ja välillä vähän nopeampaa osuutta. Niko oli EK:n toiseksi nopein, häviten Kettuselle 2 sekuntia ja voittaen sekunnin Marttista. Toisella EK:lla Niko jäi Marttiselle 15 sekuntia ja Kettuselle 7 sekuntia. Niko tippui tuloksissa kolmannelle sijalle, ennen kahta viimeistä erikoiskoetta.

Kolmas erikoiskoe oli päivän lyhin, yhdeksän kilometrin puristus. Niko ajoi toiseksi nopeimman ajan, häviten sekunnin Risto Juujärvelle. Marttinen ja Kettunen hävisivät kumpikin Nikolle 3 sekuntia.

Viimeinen erikoiskoe olisi kisan vaativin ja pisin, 50 km:n mittainen. Sinne lähdettiin asetelmissa Marttinen, Kettunen ja Korsumäki. Marttisella oli 5 sekunnin johto ennen Kettusta ja Nikolla matkaa Marttiseen 11 sekuntia. Niko päätti ennen erikoiskoetta, että nyt ajetaan mahdollisimman kovaa, mutta varmasti maaliin. Erikoiskokeen maalissa Niko sai kuulla ajaneensa 42 sekunnin pohjat ennen Marttista. Kettunen oli jäänyt ajovirheen takia viimeisellä EK:lla kiinni ja jäi näin Nikosta yli 17 minuuttia.

Täten Niko voitti historian ensimmäisen Moottorikelkkaenduron Euroopan Mestaruuden!

- Kyllä oli tiukka kaksipäiväinen, mutta hieno on fiilis! On monesti jäänyt liian lähelle nämä mestaruudet arvokisoissa ja nyt se vihdoin tuli pienen tauon jälkeen, kertoi Niko maalissa.

Niko Korsumäki Racing tahtoo Kiittää Suuresti Morroa ja Mikaa mekaanikkoina olemisesta sekä yhteistyökumpaneita, joita ilman tämä projekti ei olisi ollut mahdollista!
BRP, Ski-doo, Totaltek, Oravais Turf, Nordic Power Service, Karilainen Oy, Peltisepänliike Nykänen, Ouneva Group, Evgraphics, Shoei, Laitehuolto Tommi Niemelä,  Alulaakso Oy, Petteri Sjögren, Blackseven, Jucat.